boohoo

Saara: Joku on saattanu huomata että blogatus mun osalta on ollu aika hiljasta lähiaikoina, mutta ei hätää (ei vai...), oon taas Euroopan mantereella ja voin vihdoin jakaa iloisesti kokemukseni Egyptistä!

Ekaks haluan sanoa että tää matka ylitti mun kaikki odotukset.
Rehellisesti sanottuna mua ei hirveesti innostanu lähtä pari viikkoa sitten yhtään mihinkään (ihme suhdesotkua plaaplaa).

Intoilua ei lisännyt matkaseura joka koostui siis mammasta+isästä+pikkuveljestä. Lisäksi halveksin turistirysiä. Myös suomalaisille tyypillinen "olen tyytyväinen kun aurinko paistaa ja on tarpeeksi boozz" suoraan sanottuna oksettaa mua.

No niinhän siinä kuitenkin kävi että rakastuin totaalisesti koko maahan ja sen ihmisiin.
Egypti on kehitysmaa, jossa on diktaattori hallitsijana, korruptio jyllää, hygienia on melko suhteellinen käsite ja tasa-arvo, sekä yleisesti ihmisarvo eivät ole länsimaisella tasolla.

Ensishokin jälkeen kuitenkin totuin elämänmenoon siellä niin, että haluan ehdottomasti palata vielä joskus. Jostain syystä täysi vastakohtaisuus Suomeen verrattuna vetoaa.

Oma ulosantini kirkuu turistiuttani ja kaupungilla kävellessä ei voi välttyä huutelulta. Haluan kuitenkin painottaa että en koskaan kokenut huutelua negatiivisena.
Ihmiset halusivat aina tietää mistä tulen tai kehua vaaleita hiuksia (ja todennäköisesti myös myydä mahdollisimman paljon matkamuistoroskaa :D). Oon sitä mieltä että jos joku ei pysty ottamaan tälläistä kanssakäymistä kohteliaisuutena tai edes läpällä, niin suosittelen sitten jäämään kotiin ja näyttämään loppuelämänsä siltä niinku olis jääpuikko perseessä.

Matkasta en selvinnyt ihan ehjin nahoin: mun iho ei oikein tykänny ihanasta Afrikan auringosta + koipea koristaa tikit koska revin sen meressä johonkin kiveen. Nää asiat ei kuitenkaan haittaa tippaakaan.

Päällimmäisenä mieleen jää vaan kivat kaverit Mustafa the_towel_guy, herra tohtori, Hamdi, anonyymi siivooja ja tietysti Salam. :)

Viimeinen asia jonka Egypti mulle sanoi tuli bussikuskin suusta: PLEASE COME BACK!

Sure thing.